Hypermedialaboratorio (HLab)
Hypermedialaboratorio on tutkimus-, opetus- ja palveluyksikkö Tampereen teknillisellä yliopistolla (TTY). Se on perustettu vuonna 1994 ja toimii matematiikan laitoksen yhteydessä. Tämä tarjoaa puitteet monitieteiseen tutkimus- ja kehitystoimintaan hypermedian tutkimuskysymyksissä.
Hypermedialla tarkoitetaan tiedon esittämistä, käsittelyä ja jäsentämistä siten että käyttäjä ja käyttötilanteen erityispiirteet tulevat huomioiduiksi. Hypermedian tyypillinen sovellus voi esimerkiksi olla verkkosivu tai -palvelu, kuten esimerkiksi sosiaalisen median verkkopalvelu, sähköinen asiointipaikka, virtuaalinen konelaboratorio, käyttäjäprofiiliin mukautuva käyttöohje tai vaikkapa matkailijan mukana kulkeva vuorovaikutteinen, asiantuntijajärjestelmän piirteitä omaava matkaopas. World Wide Webin (WWW) kehittymisen myötä hypermedian rooli tieto- ja viestintätekniikassa on merkittävästi kasvanut.
Hypermedialaboratorio kehittää ihmisennäköistä informaatioteknologiaa erilaisille käyttäjille erilaisissa olosuhteissa.
Lue lisää »
Maanantai, 20.02.2012 - 13:43
Sosiaalisessa mediassa tapahtuu paljon, mutta kuinka verkkoyhteisöjen toimintaa voitaisiin tehdä näkyväksi, mitä verkkoyhteisön toiminnasta ylipäätään halutaan nähdä ja miten niitä voitaisiin hyödyntää korkeakoulukontekstissa. Näihin ajatuksiin pureudutaan ”Sosiaalinen media korkeakouluissa - yhteisön toiminnan visualisoinnit”-työpajassa 9.3.2012.
Työpaja järjestetään Campus Conexus hankkeen puitteissa. Hankkeen kantavina teemoina ovat yhteisöllisyyden ja opiskelukyvyn edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen. Campus Conexus on ESR-rahoitteinen hanke, jonka rahoittajana toimii Pohjois-Pohjanmaan […]
Lue lisää »
Tiistai, 22.11.2011 - 12:50
TTY:n Smart Simulators –tutkimusryhmä on teollisuuden tuella kehittänyt malleja, menetelmiä ja teknologioita mekatronisten järjestelmien semanttiseen mallinnukseen sekä virtuaalisten konelaboratorioiden kehitykseen jo useamman vuoden ajan. SEMOGEN-hankkeen päärahoittaja on Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja mukana ovat myös Sandvik Mining and Construction Oy, Etteplan Design Center Oy, Vertex Systems Oy ja AEL. Semogen-hankekokonaisuuden arvo on noin 700 000 euroa. Nyt myönnetty […]
Lue lisää »
Perjantai, 23.09.2011 - 7:51
Visualizing Innovation Ecosystems is a MindTrek Partner Day Session to be held on Wednesday September 28, 2011. Registration is open until Tuesday 27.9.!
We are at an unprecedented time in history – when we have novel possibilities for creating and sharing data (Twitter, Facebook, wikis, blogs, collaboratively created databases and other […]
Lue lisää »
Torstai, 9.06.2011 - 8:42
4.-6. huhtikuuta järjestettiin Ammanissa Jordaniassa IEEE EDUCON 2011 –konferessi (The Second Annual Global Engineering Education Conference). Konferenssin teemana olivat oppimisympäristöt ja ekosysteemit teknillisessä koulutuksessa.
Hypermedialaboratorion tutkijat Kirsi Silius, Meri Kailanto ja Anne-Maritta Tervakari osallistuivat IEEE Educon 2011 konferenssiin artikkelilla ”Evaluating the Quality of Social Media in an Educational Context”. […]
Lue lisää »
Tiistai, 22.02.2011 - 15:42
Hypermedialaboratorio hakee tutkimusapulaista kesäksi töihin verkko-oppimateriaalin sisällöntuotantoon.
TTY:n Matematiikan laitoksen yhteydessä toimivassa Hypermedialaboratoriossa tutkitaan, kehitetään sekä opetetaan tieto- ja viestintäteknologisia ratkaisuja, informaatiosisältöjen ja sosiaalisten verkostojen mallinnus- ja visualisointimenetelmiä sekä erilaisten verkkopalveluiden käyttäjäkeskeisiä suunnittelu- ja arviointimenetelmiä.
Haemme tutkimusapulaista, jonka työtehtäviin tulee kuulumaan tiedonhakua, hypermedian verkko-oppimateriaalien täydentämistä, ajantasaistamista sekä uusien sisältöjen tuottamista mm. […]
Lue lisää »