Klaara-kysymyspankki

Ajankohtaista

Klaaran toinen pilotointikierros alkaa maaliskuussa 2007. Tällöin Klaaraan tullaan sijoittamaan jo oikeita kysymyssisältöjä ja käytössä on HAKA-kirjautuminen eli kaikki HAKA-luottamusverkostoon kuuluvien korkeakoulujen henkilökuntaan kuuluvat henkilöt voivat kirjautua Klaaraan omilla intra- tai peruspalvelutunnuksillaan.  

Kuvaus

Korkeakoulujen henkilökunnan käyttöön on luotu Klaara-kyselypankki helpottamaan kyselyjen, tasotestien ja verkkotenttien yhteiskäyttöä niin korkeakoulujen sisällä kuin niiden välilläkin. Kyselyt muokataan ja säilytetään kyselypankissa verkkotenttimuodossa. Näin itse luotu tai vanhasta muokattu kysely saadaan vaivattomasti siirrettyä esimerkiksi korkeakoulun omaan oppimisalustaan opiskelijoiden vastattavaksi. Kyselypankkia on kehitetty  IT-Pedan ja SVY:n tuella. 

Kyselypankkiin kerätään käytössä jo hyväksi todettuja kysymyksiä ja kyselyjä yhteisesti valittavista aiheista (esim. TVT-taidot, tiedonhankinta, informaatiolukutaito), joista opettajat voivat valita itselleen ja omaan käyttötarpeeseensa parhaiten soveltuvat kysymykset ja laatia niistä itselleen oman uuden kyselyn tai tentin. Lisäksi kysymysten ja niistä koostettujen kyselyjen käyttäjät voivat kommentoida niitä ja omia käyttötapojaan tukien siten seuraavia kysymysten käyttäjiä. 

Kyselypankki perustuu löyhästi SVY:n portaaliin sijoitetun OSKAR-osaamiskartoitustyövälineen ideaan ja siinä hyödynnetään osittain samoja kysymyssisältöjä www.vy.fi/oskar. Kyselypankkiin tuotetaan myös muiden alueiden kysymyksiä esim. yliopistojen kirjastojen tuottamia tiedonhankinnan ja informaatiolukutaidon osaamista mittaavia kysymyksiä ja kyselyjä. Kyselypankkia voivat hyödyntää muun muassa yliopistojen TVT-tukipalveluja tuottavat henkilöt ja verkkokyselyjä käyttävät opettajat. 

Kyselypankin teknisestä toteutuksesta vastaa Tampereen teknillisen yliopiston Hypermedialaboratorio ja se tullaan sijoittamaan SVY:n portaalin yhteyteen.

Yhteyshenkilö: tutkija Pasi Häkkinen, pasi.hakkinen (at) tut.fi

Klaara-hankkeen kokoukset

Hankkeen kokouste- ja työpajojen pöytäkirjat löytyvät SVY:n portaalin kokousympäristöstä:

http://www.virtuaaliyliopisto.fi/?node=vp_kokousymparisto_fin&action=focus&kokousryhma=20