Käyttötilanne
Käyttötilanteen aiheuttamat saavutettavuusongelmat ovat verrattavissa toimintakykyrajoitteisten ja vammaisten henkilöiden kohtaamiin verkkopalveluiden saavutettavuusongelmiin. Yleisimmät käyttötilanteisiin liittyvät ongelmat liittyvät näkö- tai kuulorajoitteisiin, liikkeen rajoitteisiin sekä tiedon omaksumisen rajoitteisiin.
Käyttötilanteisiin liittyvät rajoitteet
Käyttötilanteeseen liittyvät tekijät voivat vaihdella fyysisen ympäristön suhteen. Esimerkiksi verkkopalvelun mobiilikäyttäjillä saattaa ympäristössään olla kulloinkin erityyppisiä rajoitteita: joskus melua, toisinaan taas sumua. Käyttötilanteeseen liittyvät tekijät voivat myös vaihdella sen suhteen onko käyttötilanne tietynlainen vain hetkittäin vai jatkuvasti. Esimerkiksi suojapuvussa työskentelevät käyttävät päätelaitetta aina samantyyppisissä varusteissa kun taas esimerkiksi taksinkuljettajat käyttävät päätelaitetta vuoroin päivänvalolla vuoroin hämärässä (Vrt. Korpela 2002).
Verkkopalveluiden käyttötilanteisiin liittyivät rajoitteet (Vanderheiden 2000.) ovat yleisemmin mm. näkökykyyn, kuulemiseen tai liikkeisiin liittyviä rajoitteita sekä kognition ja lukemisen kautta tiedon omaksumiseen liittyviä rajoitteita.
Näkökyvyn rajoitteet voivat liittyä tilanteisiin, jossa henkilö joutuu käyttämään verkkopalvelua paikassa, joka on pimeä, savuinen tai vaikkapa sumuinen. Näyttö saattaa myös olla pieni tai resoluutioltaan heikko.
Kuulemisen rajoitteet voivat liittyä tilanteisiin, joissa henkilö käyttää verkkopalvelua tilanteessa, jossa ympäristö on meluisa tai vastaavasti ympäristössä vaaditaan hiljaisuutta. Käyttäjällä voi olla myös sen kaltainen käyttötilanne, jossa verkkopalvelun kanssa samanaikaisesti hänen tulee käyttää kuuloaistiansa muuhun tiedonhankintaan.
Liikkeen rajoitteet voivat liittyä käyttötilanteisiin, joissa käyttäjä joutuu käyttämään verkkopalvelua esimerkiksi jossakin suojapuvussa tai vaikkapa pomppivassa autossa.
Kognition rajoitteet puolestaan liittyvät käyttötilanteisiin, joissa käyttäjä toimii esimerkiksi alkoholin tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena tai hän saattaa olla kovassa kuumeessa tai esimerkiksi paniikissa.
Lukemisen rajoitteet voivat edellisten lisäksi liittyä myös sellaisiin tilanteisiin, joissa käyttäjä on hukannut lukulasinsa tai hän ei osaa lukea verkkopalvelussa käytettyä kieltä.
Tehtävät
- Pystytkö keksimään jonkin käyttötilanteen, jossa itse tilanne vaikuttaa toimintakykyysi? Miten esimerkiksi stressi tai kiire vaikuttaa?
Lähteet
- Korpela, J. 2002. Esteettömyysopas Web-sivujen tekijöille Saatavilla myös verkossa: http://arkisto.tieke.fi/esteettomyysopas/.
- Vanderheiden, G. 2000. Fundamental Principles and Priority Setting for Universal Usability. CUU'00: ACM Conference on Universal Usability Arlington VA USA. November 16-17, 2000. ACM Press, 32 - 38. Saatavilla myös verkossa: http://trace.wisc.edu/docs/fundamental_princ_an … .