Antarktis - ympäristö ja sen uhat |
| Tekijä: Auri Koskenmäki & Johanna Moilanen 09:40:19 15/1/99
|
|
ANTARKTIS 1. YLEISTÄ ANTARKTIKSESTA 2. ANTARKTIKSEN ELÄIMET 3. SUURIMMAT YMPÄRISTÖUHAT - OTSONIAUKKO - RYÖSTÖKALASTUS 4. MITÄ YMPÄRISTÖUHILLE ON TEHTY? 1. YLEISTÄ ANTARKTIKSESTA Antarktikseen eli eteläisiin napa-alueisiin luetaan Etelämanner ja lähistöllä olevat saaret sekä näitä ympäröivä napameri. Etelänapa sijaitsee melko tarkkaan Etelämantereen keskellä. Etelämantereen poikki kulkee vuorijono ( Transantarktiset vuoret), joka jakaa sen itä- ja länsiosiin.Tämä manner on myös korkein kaikista maailman seitsemästä mantereesta, ja sen keskellä on kylmempää kuin missään muualla maanpäällä( -89, 2 °C ). 90 % maapallon pysyvästä jäästä sijaitsee Etelämantereella. Paksuimmillaan jääpeite on jopa 4334 metriä. Etelämantereen ilma on kuivaa ja siksi lämmön ulossäteily on voimakasta. Sademäärä on hyvin pieni (vuodessa n. 500 mm rannikolla ja alle 100 mm sisämaassa). Myrskytuulet ovat ilmastolle tyypillinen luonteenpiirre. Joskus tuulen voimakkuus saavuttaa huiman 300 km tuntinopeuden. SAARET Antarktiksen alueeseen kuuluu saaria, jotka jaetaan kolmeen ekologiseen ryhmään: mannersaaret, merelliset saaret ja periantarktiset saaret. MANNERSAARET Mannersaaret sijaitsevat Etelä-Mantereen kupeessa ja niillä vallitseekin mantereen ilmastolliset olosuhteet. Mannersaarten paljaat maat ovat vasta paljastuneet jääpeitteen alta. Maaperä on köyhää ja siksi kasvillisuus on niukkaa. 99% lumettomasta alueesta on vailla kasvillisuutta ( ainoastaan jäkälät ja harvat sammalikot menestyvät ). Mannersaaria saartaa jää yleensä pitkin vuotta. Silloin rannattomina olleessaan ne ovat luokseenpääsemättömiä esim. pingviineille ja hylkeille. Eri puolilla mannersaaria pesii noin tusina lintulajia. MERELLISET SAARET Merelliset saaret sijaitsevat hieman mannersaaria pohjoisemmassa. Merelliset saaret ovat kesäisin avoveden ympäröimiä. Kesät ovat lämpimiä, jolloin vettä & lunta sataa enemmän kuin mannersaarilla. Kuitenkin talvisin merelliset saaret ovat ahtojään vaikutuksesta yhteydessä mantereeseen. Saarilla paksut sammal- ja jäkäläkasvustot muodostavat soisia mättäitä, joiden seassa kasvaa 2 kukkakasvilajia. Merellisillä saarilla pesii myös tuhansia lintuja ja yli 20 miljoonaa pingviiniä. PERIANTARKTISET SAARET Periantarktiset saaret sijaitsevat ahtojään pohjoisreunan ja antarktisen konvergenssin ( eräänlainen tuulivyöhyke ) välissä. Periantarktiset saaret ovat pohjoisimmat Antarktiksen saarista. Nämä saaret ovat läpivuoden vapaita merijäästä. Vuorenhuipuilla on ankaria lumimyrskyjä ja lämpötila on pysyvästi alle O °C. Tästäkin huolimatta periantarktiset saaret ovat Antarktisista saarista lämpimimmät. Kesät ovat leutoja. Periantarktiset saaret ovat lähellä merenpinnan tasoa ja siksi ne ovat sumuisia ja vihreitä. Yleisesti ottaen saarten vehreys koostuu monen monista heinämättäistä, sammalista, jäkälistä ja sanikkaisista. Suurinpiirtein kaikki Antarktiksen eläimet viihtyvät näillä saarilla. 2.ANTARKTIKSEN ELÄIMET Antarktiksen hallitsevia eläimiä ovat linnut, joista lähes kaikki ovat merilintuja ( 43 lajia ). Tunnetuin merilintulaji on pingviinit, joita on Antarktiksella 5 lajia. Antarktiksen nisäkkäät ovat kaikki ( ihmisen tuomia lajeja lukuunottamatta ) merinisäkkäitä. Alueella tavataan 12 valaslajia, joista tunnetuimmat ovat sinivalas ( keskipituus 24 m, keskipaino 84 tonnia ), ryhävalas ja miekkavalas. Hyljelajeja on Antarktiksella 6. Merinorsu on Antarktiksen suurin hylje ( pituus voi olla 6 m ja paino voi olla jopa 4 tonnia). Muita hyljelajeja ovat mm. rapuhylje ja merileopardi. lisäksi Antarktikselta löytyy 1 merikarhulaji, Kergueleninmerikarhu. MERILEOPARDI Merileopardit ovat solakoita eläimiä hopeanharmaassa turkissaan. Ne ovat enintään 3,5 m pituisia. Merileopardeja tavataan kaikkialla, missä pingviinit kokoontuvat. Partioiden pingviiniyhteiskuntia merileopardi saalistaa kalastamasta palaavia pingviinejä. Merileopardit ovat erakkoja, mutta hyvin uteliaita eläimiä. Niiden on mm. huomattu seuraavan laivoja. Merileopardeja on Antarktiksella n. 250 000 yksilöä.Kuvia merileopardista PINGVIINI Pingviinit ovat eteläisen pallonpuoliskolla tavattavia siivettömiä lintuja. Pingviinit ovat kehittyneet lentävistä linnuista 70-100 miljoonaa vuotta sitten. Kaikki Antarktiksen pingviinit pesivät yhdyskunnissa ( jopa kymmeniä tuhansia lintuja ). Vanhemmat vuorottelevat munien hautomisessa ja poikasten hoidossa. Keisaripingviini on poikkeus joukossa, sillä vain urokset hautovat. Pingviinit viettävät yli puolet elämästään vedessä. Pingviineillä onkin erityisen tehokas eristys lämmönhukkaa vastaan. Ruumiin pinnan jokaisella neliösenttimetrillä on 12 höyhentä. Höyhenpuku muodostaa tiilimäisen kudoksen, jonka läpi vesi ei voi tunkeutua. Kaikki pingviinit syövät krillejä ja muita planktonäyriäisiä sekä pikkukaloja. Pingviinien päävihollinen on merileopardi, mutta merikarhujakaan ei pidä unohtaa.Kuva keisaripingviinistä 3. SUURIMMAT YMPÄRISTÖUHAT OTSONIKATO Otsonia syntyy valokemiallisesti auringon säteilyn vaikutuksesta happimolekyyleistä. Eniten sitä muodostuu päiväntasaajalla, josta se pikku hiljaa kulkeutuu ilmavirtojen vaikutuksesta kohti napoja. Ilmakehän otsonista 90% on stratosfäärissä 15-40 km maanpinnan yläpuolella. Tämä kerros suojaa maapalloa liialliselta auringon ultraviolettisäteilyltä. Viime vuosikymmeninä on kuitenkin muun muassa Antarktiksen yllä havaittu otsoniaukko eli otsonikerroksen ohentuma. Tämä aukko on havaittu joka kevättalvi 1980-luvun alusta lähtien. Napojen yläpuolinen otsonikerroksen ohentuma syntyy napojen yllä kylmässä pyörteessä esiintyvissä jääkidepilvissä, missä tapahtuvissa reaktioissa vapautuu klooria ja bromia, jotka sitten tuhoavat otsonia. Napapyörteeseen ei pääse korvaavaa otsonia matalammilta leveysasteilta, ennen kuin pyörre keväällä häviää yläilmakehän lämmettyä tarpeeksi. Tällaisia otsonille kohtalokkaita pyörteitä syntyy, kun yläilmakehän lämpötila kaamoksen aikana laskee alle -78°C:een. Stratosfäärin jäähtymisen syyksi epäillään ihmisen aiheuttaman kasvihuoneilmiön voimistumista. Kuitenkin myös toisenlaisia otsonikerroksen tuhoutumisen syitä on esitetty. Esimerkiksi yhdeksi syyksi on esitetty eräät ilmansaasteet, joita ihmiset päästävät ilmakehään muun muassa teollisuudessa ja jotka sitten kulkeutuvat stratosfääriin lähinnä tropiikissa monsuunin aikana ja kulkeutuvat kohti napa-alueita, jonne päästyään ne tuhoavat otsonia. MITÄ OTSONIKADOSTA SEURAA?! Antarktikselle, ja samalla koko maailmalle, otsonikato on suuri ongelma. Jos nimittäin otsonin tuhoutuminen jatkuu, sillä on vakavat seuraukset. Ensinnäkin auringon haitallisen ultraviolettisäteilyn määrä maanpinnalle kasvaa. Tästä aiheutuu ihmisille muun muassa ihosyöpää. Antarktikselle ilman lämpeneminen ja auringon säteilyn lisääntyminen on vielä vaarallisempaa. Ilman lämmetessä jäätikkö alkaa pikkuhiljaa sulaa. Pitemmällä aikavälillä tästä seuraa merenpinnan nousu. Jos koko Antarktis sulaa, se tietää sitä, että merenpinta nousee 50-100 metriä alueesta riippuen. Tämä taas tietää sitä, että puolet maapallon asukkaista jää kodittomiksi. Otsonikadolla, auringonsäteilyn lisääntymisellä sekä ilman lämpenemisellä on suuri vaikutus myös koko Antarktiksen ekosysteemiin. KASVIHUONEILMIÖ Auringon lähettämän ultraviolettisäteilyn määrä maanpinnalle lisääntyy otsonikerroksen ohentuessa. Samalla eräät kasvihuonekaasut ehkäisevät säteilyn pääsyn takaisin avaruuteen. Kasvihuonekaasuja on ilmakehässä jo ennestään, mutta ihminen on vielä lisännyt kaasujen määrää. Kasvihuoneilmiön vahvistuessa maanpallon lämpötila nousee. Kasvihuonekaasuja ovat muun muassa hiilidioksidi(CO2), typpioksiduuli(N2O), CFC-yhdisteet eli kloorifluorihiilivedyt sekä metaani(CH4). 3. SUURIMMAT YMPÄRISTÖUHAT RYÖSTÖKALASTUS Ryöstökalastus uhkaa monin eri tavoin Antarktiksen luontoa. Antarktiksen alueen avomerialueet eivät kuuluu Antarktiksen sopimuksen piiriin, minkä vuoksi kalastusta on ollut hankala rajoittaa. Nykyään saalistettaville kalalajeille määrätään vuotuiset sallittavat pyyntimäärät ( CCAMLR:n johdosta ). Pyyntimääriä ei kuitenkaan noudateta kaikkien lajien kohdalla. PATAGONIAN HAMMASKALAN RYÖSTÖKALASTUS Patagonian hammaskala(Dissostichus eleginoides) on hyvin säilyvä, herkullinen ja iso kalalaji ( se voi painaa jopa 30 kg ) ja siksi se on tällä hetkellä Antarktiksen riistetyin kalalaji. Tiedemiehet arvioivat, että vuonna 1998 Patagonian hammaskalaa pyydettiin puolet enemmän kuin oli lupa saaliskiintiöiden perusteella. Saalistettavan Patagonian hammaskalan koon pieneneminen sekä myös pyyntimäärän koon pieneneminen entisillä alueilla, on biologien mukaan merkki vakavasta uhasta. On jopa pelätty, että tämä laji voisi olla kahden vuoden kuluttua sukupuuton partaalla. Erittäin haavoittuvaiseksi Patagonian hammaskalan tekee 10-12 vuoden aika sukukypsyyden saavuttamiseen. Patagonian hammaskalan ryöstökalastukseen osallistuneista maista ei olla täysin varmoja, mutta USA:n, Norjan, Japanin, Portugalin ja Etelä-Afrikan on oletettu olevan siinä mukana. Laillisen pyynnin valvonta on kuitenkin hyvin hankalaa, sillä valtameri on niin suunnattoman suuri alue. Jos jokin pyyntialus on huomattu, se on useimmiten vain kadonnut näkyvistä. Tämän lisäksi laittomat pyyntialukset ovat seilanneet väärän lipun alla tai nimettöminä. Liikakalastus on aiheuttanut myös kalastajille haittaa, sillä Patagonian hammaskalasta saatava hinta on laskenut $7000/ tonnilta $4000/ tonniin. VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN Ankaran ympäristön vaatimuksiin erikoistuneina eliölajeina, Antarktiksen lajit ovat herkkiä ympäristönmuutoksille. Antarktiksen eliöyhteisönjäsenet kärsivät erityisen helposti, jos niiden tai muiden lajien välinen tasapainoinen suhde vahingoittuu. Patagonian hammaskala on tärkeä osa ravintoketjussa, sillä se on luonnollista saalista hylkeille ja hammasvalaille. Jos Patagonian hammaskala joutuisi sukupuuton partaalle, monien merinisäkkäiden elämä vaikeutuisi. Monet Eteläisellä jäämerellä suoritettavat pyyntikalastukset suoritetaan troolareilla. Tämän on raportoitu mm. kaapivan merenpohjaa ja häiritsevän muutenkin merenpohjan ympäristön elämää. Tarkkoja vaikutuksia kasvistolle ja eläimistölle ei tiedetä. Arvioidaan kuitenkin, että troolaamiselle voi olla vakavia ja pitkäkestoisia vaikutuksia ravintoketjuihin. Kalastuksesta aiheutuu myös suuria ongelmia merilinnuille, joita on kuollut jo tuhansia. Myös miekkavalaat häiritsevät Patagonian hammaskalan pyynnin onnistumista. KRILLIEN RYÖSTÖKALASTUS Krillit ovat 6-9 cm pitkiä katkaravun näköisiä äyriäisiä.Krillit omaavat erittäin korkeat proteiiniarvot, ja siksi niitä alettiin pyytää ihmisruuaksi vuosina 1972-73. Krilleistä koostuva saalismäärä on suurin Antarktiksen vesiltä saatava . Saalismäärät ovat vähentyneet 1990 luvun alusta lähtien. Tämä kuitenkin johtuu ennemmin krillien pyynnin vähenemisestä kuin populaatiokannan pienentymistä. Venäjä ja Ukraina, jotka pääasiallisesti saalistavat krilliä, vähensivät saalistustaan. Krillien ajatellaan olevan lähellä ryöstökalastuksen rajaa. VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN Planktonia on Antarktikselle paljon muihin alueisiin verrattuna ja sen takia Antarktiksen merialueet ovat maailman rikkaimmat ja eloisimmat.Krilli kuuluu eläinplanktoniin, pieniin kelluviin eläimiin, jotka käyttävät ravintonaan kasviplanktonia, pieniä kasveja. Krilli on tärkeimpiä eläinplanktonin lajeja. Siksi sillä on tärkeä osa meren eliöiden ravintoketjussa. Eläinplanktoni on hetulavalaiden, hylkeiden, mustekalojen ja lintujen ravintoa. Krilli on pääruokaa monille Antarktiksen merilinnuille ja -nisäkkäille. Krillien häviäminen ravintoketjusta olisi katastrofi. 4. MITÄ YMPÄRISTÖUHILLE ON TEHTY? 1.11.1959 tehtiin Antarktiksen sopimus, joka tuli voimaan ( ratifioitiin ) 23.6.1961. Sopimuksen allekirjoitti tuolloin 12 valtiota. Antarktiksen sopimuksen alaisiin alueisiin kuuluu Etelä-Mantere ja kaikki 60. leveysasteen eteläpuoliset maa-alueet. Sopimus kieltää noilla alueilla asekokeet, ydinräjäytykset sekä radioaktiivisen jätteen varastoinnin. Antarktiksen sopimus tehtiin suojelemaan Antarktiksen ainutlaatuista luontoa sekä turvaamaan hyvät edellytykset tieteen harjoittamiselle. Sopimus on toiminut hyvin niillä alueilla, joita se koskettaa. Valitettavasti sopimus ei kata Antarktiksen alueen avomerta ja ahtojäätä, missä esimerkiksi ryöstökalastetaan. Positiivista kuitenkin on se, että vuonna 1992 lähes 40 maata liittyi Antarktiksen sopimukseen. Lisäksi vuonna 1991 Antarktiksen sopimukseen lisättiin rajoituksia ( The Protocol on Environmental Protection ), joiden mukaan kaivostoiminta kiellettiin 50 vuodeksi. Myös muut kansainväliset järjestöt ovat ottaneet osaa ympäristönsuojeluun Antarktiksella. Tästä esimerkkinä Kansainvälinen valaanpyyntikomissio ( IWC ), joka vuonna 1991 kielsi valaanpyynnin Etelä-mantereen merialueilla Norjan, Japanin ja Islannin vastustuksesta huolimatta. LISÄTIETOA: Antarktiksen sopimus LÄHTEET: Global Environment Outlook-1 http://unep.unep.org/unep/eia/geo1/ch/ch2_19.htm#exp (11.1.1999) MAAILMA NYT. Kaakkois-Aasia, Australia, Oseania ja Antarktis. ( 1992 ). 172 s. WEILIN-GÖÖS. Stonehouse, B. ( 1981 ). Etelämantereen eläimiä. 140 s. Kirjayhtymä. Threats to the IceContinent. http://archive.abcnews.go.com/sections/world/antarctic/index.html ( 11.1.1999) |